Donahuen Gin Tonic



Pessi on schipperkepoika, joka syntyi kansallisromanttisesti Runebergin päivänä 5. helmikuuta vuonna 2007. Poju kotiutui juuri pääsiäiseksi ja on siitä lähtien ollut sekä minun että äitini silmäterä.

Pessin pentuaika oli todella helppo, murkkuikä sitäkin raastavampi. Vasta joskus 1,5-2-vuotiaana alkoi tuntua siltä, ettei minulla olekaan ihan kamala hirviö käsissäni. Tässä vaiheessa Pessi oli jo muuttanut kanssani vanhempieni luota minun ja ystäväni Miikan kimppakämppään, missä asuimme vuoden kunnes kesäkuussa 2009 muutettiin kaksistaan Pessin kanssa yksiöön. Syksyllä Pessi luopui kulkusistaan, ja siitä lähtien meno onkin ollut erityisen leppoisaa. Ennen kastrointia Pessi ehti pyörähtää näyttelykehissä muutaman kerran, ja sillä onkin yksi ROP-tulos ja serti.

Aloitimme agilityn 2010 helmikuussa Koirakoulu Vietissä, missä jatkoimme kesään saakka. Tauon aiheutti minun vaihto-opiskelupuolivuotiseni Ranskassa, Troyes'ssa. Elämästämme siellä voi lukea täältä. Pääsimme jatkamaan agilityharrastusta siellä, ja olikin tosi mielenkiintoista nähdä koirakulttuuria myös ulkomailla. Jouluksi lennettiin kotiin, ja sen jälkeen Pessi vietti nelisen viikkoa vuoden 2011 tammikuussa hoidossa äidilläni ja serkullani, kun minä vielä jatkoin hetken ranskalaisena elelyä.

Palattuani kokonaan Suomeen, minä ja Pessi muutimme takaisin Koskelaan, parinsadan metrin päähän entisestä asunnostani. Meillä on tässä oma pieni piha, ja neliöitä rutkasti enemmän kuin Ranskassa. Nykyään Pessi ei ole enää ainoa mies talossa, kun poikaystäväni Tuomo viettää nyt suurimman osan ajastaan täällä. Pianhan Pessi ei ole edes enää ainoa koira talossa, kun Ilo kotiutuu.

Jatkoimme samantien agilityä Vietissä, ja siellä ollaan nyt sitten treenailtu taas kahdeksan kuukautta. Pessi alkaa olla kisavalmis, ohjaajalla on vielä tehtävää. Ollaan käyty starttailemassa muutamissa möllikisoissa, ja ihan kivasti on mennyt. Pessi ei piittaa toisista koirista lainkaan - muutamaa kaverikoiraa lukuunottamatta - joten se stressaa ympärillä pyörivistä lajitovereista melko paljon. Toiveena olisi päästä starttaamaan marraskuussa, toivotaan että tässä olisi vielä jotkut möllikisat välissä, että päästään harjoittelemaan.

Loppuun vielä tämän pitkän historiikin jälkeen haluaisin kuvailla Pessi-kultaa muutamalla lauseella.
Pessi on ollut minulle juuri sellainen ensimmäinen koira kuin halusinkin. Se on aika tunteellinen minun kanssani, mutta muista ihmisistä tai eläimistä se ei juurikaan perusta. Oma perhe ja ne, joita nähdään usein, ovat ihmisistä toki poikkeuksia. Pessi on kotona ihana hassuttelija, ulkona vakava vanha ukko, jota ei paljoa naurata. Siitä saa kaivettua tekemisen meininkiä ulos, mutta koskaan se ei esimerkiksi agiradalla lähde lapasesta. Pessin kanssa on siis ollut hyvä opetella lajin alkeet ja se on antanut aikaa kehittyä.

Minä ja Pessi ollaan reissattu paljon yhdessä, sekä Suomessa (kun Pessi tuli, silloinen poikaystäväni asui Salossa ja reissasimme sinne jonkin verran junalla, sekä ollaan muutenkin autoiltu ja junailtu ympäri kotimaata) että ulkomailla (Ranska-asumisemme aikana käytiin viikon mittaisella autoreissulla Belgiassa, jossa tahti oli aika kiivas ja joka yö yövyttiin eri kaupungissa). Luulen, että tämä on lähentänyt meitä aika tavalla, ja Pessi lähteekin halukkaasti minun mukaani minne vain. Se osaa ottaa lungisti isommassakin kaupungissa. Tykkään Pessin rennosta asenteesta elämään, vaikka sen epävarmuus toisia koiria kohtaan aiheuttaakin esimerkiksi ongelmia toisten koirien ohitukseen. Treeneissä Pessi ei siedä toisia koiria edes näköpiirissä kesken suorituksensa, ja se kerää helposti painetta niistä eikä suoriudu parhaalla tasollaan.

Syy, miksi aloin suunnitella toista koiraa, oli se, ettei Pessi varsinkaan enää kastroimisensa jälkeen ollut ihan niin työintoinen ja aina valmis hommiin kuin olisin toivonut. Se jaksaa käydä kerran viikossa treenaamassa agilityä, ja pari starttia yhtenä viikonloppupäivänä näyttäisi olevan ihan ok, mutta enemmästä mielenkiinto menee. Tokoa treenataan omaksi iloksi, ja pari kertaa viikossa lyhyet treenit on ihan jees, mutta monesti pidempää harrastamisrupeamaa seuraavana päivänä on vaikea saada P:tä motivoitua yhtään pitkäkestoisempiin suorituksiin. Toisen koiran ottamiseen ensisijaisena syynä on siis minun harrastus- ja treenausintoni täyttäminen, ei Pessille seuralaisen hankkiminen. Toivon tottakai silti, että Pessi ja Ilo tulevat toimeen hyvin, suuri onni olisi jos Pessikin oppisi nauttimaan toisen koiran seurasta.