maanantai 2. maaliskuuta 2015

Treenit 2.3. OKK

Tänään oli OKK:n treenit tavalliseen tapaan. Mulla on aina ennen omia treenejä ryhmän vetäminen, jolloinka melkein puolet omista treeneistä menee koiran lämmittämiseen, enkä näe kaikkien ryhmäläisten suorituksia. Meidän kouluttaja Tiina Sauvola ei päässyt, tuuraamassa oli Hanna Partanen. :) Ideana oli, että radalla virheen tapahtuessa piti palata takaisin lähtöruutuun. Kaikki viisi päästiin jo ekalla kierroksella lopulta maaliin, hiphei! Ensin oli 5 min aikaa, lopuksi 3. Tässä summittainen ratapiirros, ei varmastikaan vastaa 1:1 todellisuutta.



Pakko sanoa, että oli ihan tosi hyvät treenit. Alkuun 3-4 olisin ottanut viskillä, mutta ei jääty jankkaamaan kun Ilo itsepintaisesti tuijotti puomia ja pyrki sinne mun sijoittumista lainkaan noteeraamatta. Tehtiin viime ke omatoimitreeneissä itsenäistä puomia, liekö sieltä jäänyt päälle. Tulin sitten kakkosen taakse aloittamaan vastakädellä, ja saatiin kyllä silleenkin pari kertaa ihan hyvä tiukka käännös kolmoselle, mutta tiedän, että viskillä se olisi toiminut niiin paljon paremmin.

Keppikulma oli haastava, mutta Ilo haki joka kerta oikein. Ohjasin keppien oikealta puolella ja käännökseen tiukasti puolivalssi. Kahdella kerralla ainakin empi ennen hyppyä, huomaa, ettei tällaisia juttuja ole tehty ihan oikeasti Aikoihin. Hyppyjen kanssa hirveä suoritusluvan kysely, näin oli viime kisoissakin, kun itellä ei vaan osu ajoitukset ym. nappiin, kun ei ole treenattu. Yhden kerran kuitenkin sujui mielestäni todella hyvin. Keppien päässä persjättö. Kepit taisivat tulla suurimman osan ajasta melko hitaasti, mutta yhden kerran muistan, että tuli vauhdilla eikä tarvinnut persjätön jälkeen odotella koiraa.

12-putken jälkeen tulin keppien vasemmalle puolelle heittämään koiran kepeistä ohi 13-hypylle ja sokkoleikkasin tuohonkin väliin ennen rengasta. Ilo tuli niin hissuksiin, että kiirettä ei tainnut tulla. Ajautui itekseen hyvin 15-hypyn taakse, sen jälkeen kokeilin kummatkin valssin ja persjätön. Persjättö selvästi paremman tuntuinen, mutta jalat lähtee silti vaistomaisesti valssiin noissa tilanteissa. Leikkauksen sai hyvin valmiiksikin ainakin yhdellä kertaa niin, että sai hyvän linjan keinulle ilman turhia kiemurteluja. Keinulta lähetys hypylle ja kaukana esteestä vastakäännös tuntui parhaalta, kuntokin oli jo niin lopussa kun viimein päästiin tänne, etten olis varmasti saanut ajoitusta nappiin jos oisin saatellu hypylle.

Erityisesti kolmoshypyn käännöksellä ja kuutoshypyllä pari kertaa oli itellä jo ihan kunnon tekemisen meininki, toistoja tuli tosi paljon ja välillä piti hinkata, mutta Ilolla pysyi hyvin puhti päällä. Hyvä tsemppi. Minusta säännöllisesti kaks kertaa viikossa treenaaminen on vaikuttanut Iloon positiivisesti. Tällä kertaa palkkasin kaiken namilla, mutta on pääsääntöisesti ainakin jonkin aikaa leikkinyt mun kanssa nyt treeneissäkin hyvin. Revittiin me hihaa kuitenkin. :)




Sen verran piti vielä siviilielämän puolelle mennä, että ajattelin kertoa vähän meidän muuttuneesta elosta. Mehän ollaan siis koirien kanssa nykyään ihan kolmistaan. Vuosi sitten erottiin Tuomon kanssa ja toukokuusta asti ollaan eletty taas kerrostaloelämää piskien kanssa. Tosi paljon jännitti, miten sopeutuvat, mutta mun tietääkseni eivät täällä päivisin ole haukkuneet. Ilo on maailman helpoin kotona, kunhan se on hyvin liikutettu ja aktivoitu. Pessi vaatii ihan hirveästi huomiota, mutta semmoinenhan se on ollut aina. Tuomo on paljon koirien elämässä onneksi vielä mukana. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti