maanantai 11. kesäkuuta 2012

Paimentyttö Ilo

Ilo pääsi toteuttamaan mudimaisia vaistojaan perjantaina, kun käytiin paimenpäiväilemässä Kiimingissä meidän agilityohjaajan Sannin kotona. Sannilla on kymmenen lammasta ihan paimennusharrastusta varten, hänellä itsellään on tällä hetkellä koirina kaksi australianpaimenkoiraa.

Laitan tähän esille meidän vuorojen videot, kaksi viimeistä on tyylikkäästi vähän vintage-tyyliin mustavalkoisia. :D Kuvaaja oli vahingossa pyöräyttänyt kamerasta yhtä säädintä eikä tiennyt miten kuvauksen saa vaihdettua takaisin normaaliksi.







Mulle paimentamisessa oli vaikeinta pysyä lampaiden tykönä samalla kun yritin katsoa mitä se Ilo puuhaa. Ilolla ei tainnut itseluottamus oikein riittää irti työskentelyyn, koska heti kun Sanni laski sen irti, se lähti portille vähän pelokkaan oloisena ja ei kestänyt paimennussauvalla painetta ollenkaan ollessaan irti, vaikka muuten sillä tulikin sauvan "totteleminen" ihan luonnostaan eikä näyttänyt siitä häiriintyvän. Mutta Ilolla oli oikein rauhallinen ote, mikä oli musta ihan okei. Ehkä sitä intoa olisi voinut olla vähän enemmänkin. :) Kuitenkin teki ihan oikeansuuntaisia juttuja, ja eiköhän se siitä jos päästään vähän enemmän treenailemaan. Raskastahan tuo oli nuorelle koiralle, ei se montaa minuuttia jaksanut kerralla.

Sunnuntaina käytiin Pessin luonnetestissä, mutta laitan siitä toisella kertaa postauksen kun sieltäkin on kolme videota.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti