Me lähdettiin Ilon kanssa yöjunaan Oulusta jo lauantaina 24. päivä. Mulla oli kesälomapäiviä vielä käyttämättä, ja se mahdollisti pitkän ajan kohteessa. Päädyttiin tällaiseen ratkaisuun siksi, että vaikuttaa vähän siltä, että lentomatkustuksen aiheuttama stressireaktio nartun kropassa saattaa aiheuttaa juoksun kehityksen pysähtymisen ja tällöin vaikka Suomessa olisikin progearvoista nähtävissä ovulaation lähestyminen voi ovulaatio silti tapahtua odotettua myöhemmin. Päätettiin siis, että lähdetään matkaan niin aikaisin kuin se on järjellistä (Ilolla on muutamissa ekoissa juoksuissaan ollut tärppipäivät jo sangen aikaisin), ja sitten vaan varataan riittävästi aikaa. Käytiin perjantaina progessa ja lauantaina soitettiin tuloksista, silloin proget oli vielä ihan matalalla, mikä olikin tavallaan se, mitä toivottiin.
Aamulla saavuttiin pääkaupunkiin ja käytiin ennen lentokentälle menoa mutka kaverini tykönä keskustan huudeilla. Kentälle liikahdettiin bussilla. Kaikista haastavinta oli Ilon lentoboksin kuskaaminen, kun siinä ei oo mitään kantokahvoja eikä siihen helposti mitään hihnaakaan saanut kiinnitettyä. Kentällä suunnattiin heti check-iniin. Finnairin kanssa asiointi sujui tälläkin kertaa tosi kivasti, ja Ilo lähti turvatarkastuksen kautta koneeseen lastattavaksi noin tuntia ennen boardingia. Ilo käyttäytyi niin kuin pitääkin kentällä, rauhallisesti ja itsevarmasti. Mun osaltani lento meni oikein hyvin, toki vähän jännitti ja saatoin muutamaan kerran toivoa mielessäni, että koira selviäis hengissä ja traumoitta lennosta. Wienin päässä sain koiran viimeisenä saapuvana matkatavarana. Ilo tuli boksista iloisena eikä mitenkään erityisen järkyttyneen oloisena. Tervehti vieraita ja pusutteli mua. :) Lentokenttävirkailija tarkisti Ilon passin matkalla ulos. Pikkuisen ristiin kävelyn jälkeen löydettiin Ilon sulhon Avantin omistaja Andrea ja hänen kaverinsa. Matka Stockerauhun kesti reilun puoli tuntia. Meitä kumpaakin väsytti aika paljon, Ilo nuokkui ja itse sen sijaan papatin kuin mikäkin mielipuoli. :D En tajunnut, että matkaseuralaiseni eivät olleet ehkä valmistautuneet hirveään enkkutulvaan ja Andrea oli kolmikosta ainoa, joka puhui englantia edes kohtuullisen mielellään. :D No, joka tapauksessa. Perille päästyämme päästettiin Ilo ensin takapihalle jaloittelemaan ja jonkun ajan päästä päästettiin Avanti tekemään tuttavuutta. Koirat tulivat oikeastaan heti hyvin juttuun. Mitään astumisyrityksiä ei ollut.
Maanantaina Ilo alkoi näyttää kiinnostumisen merkkejä, mutta Avanti ei niinkään. Leikkiä ja haistelua ja muuta hauskanpitoa oli kyllä. Käytiin vähän lenkillä kimpassa, aika tapahtumaton päivä. Tiistaina Ilo seistä jökötti Avantille jo hyvin innokkaana. Avanti ei kuitenkaan edelleenkään ollut kiinnostunut, haisteli kyllä Ilon takapuolen, mutta heti kun Ilo asettui asemiin, niin uroksen mielenkiinto lopahti. Annettiin tässä vaiheessa koirien vielä olla keskenään sisälläkin. Eikä kukaan ollut vielä hirveän huolissaan. :D
Keskiviikkona taidettiin käydä Wienissä Andrean kanssa. Vierailtiin luonnonhistoriallisessa museossa, which was awesome, ja sitten käytiin vähän kattelemassa jonkun kirkon (sori.. :D) tykönä.
Takaisin tultuamme otettiin taas koirat takapihalle. Ilo yritti parhaansa mukaan vietellä Avantia esittelemällä sulojaan, mutta Avantin kiinnostus ei ollut kasvanut yhtään. Nyt meitä rupesi jo vähän ärsyttämään, että miksei uros astu vaikka narttu on selvästi valmis. Alettiin puhua, pitäisikö Ilo käyttää progessa. Progea varten pitäisi ajaa Wienin eläinsairaalalle, joten vähän emmittiin sen suhteen. Sitä paitsi puhelinlinja oli auki vain yhteen asti arkisin, joten sille päivää ei ehditty enää soittaakaan.
Torstaina ei pidetty koiria enää yhdessä muuta kuin silloin kun lähdettiin ulos yrittämään, jos Avantin kiinnostus heräisi. Keskiviikkona oli myöhään illalla ollut jo parempaa yritystä selkään, mutta Avanti tuli aina parin sekunnin perästä pois ja jätti homma siihen. Torstaina toivottiin, että illan tullen olisi taas parempi aika. Nyt näyttikin jo hyvältä, mutta ei ehditty apuun kun Avanti pääsi vauhtiin, ja mitä ilmeisimmin kiskaisi ittensä irti liian aikaisin tai jotakin tapahtui, koska Ilo kiljui kovasti ja lähti jahtaamaan Avantia huutaen. Toinnuttuaan vähän pysähtyi kuitenkin taas seisomaan Avantille, eli ilmeisesti ei liian kipeää käynyt tai sitten vaan teki liikaa mieli. :D Tällöin ajateltiin että hitto vie tässäkö se nyt oli, että mahtaakohan Avanti suostua astua enää ollenkaan, plus Ilo oli kuitenkin jo kolme päivää tyrkyttänyt itteään, joten ajateltiin, että tärpit menee ohi.
Perjantaina vaikutti siltä, että ollaan palattu lähtöpisteeseen, eikä Avanti ollut kiinnostunut astumaan yhtään. Ärsytti ja viestiteltiin tiiviisti Johannan kanssa vaihtoehdoista. Kummankaan mielestä keinosiemennys ei tuntunut oikein hyvältä vaihtoehdolta. Mulla oli myös jo kauhea koti-ikävä ja harmitti ja suretti, kun tuntui, että tuli tehtyä hukkareissu. Johanna sitten lopulta illalla sanoi, että kyllä me ollaan Andrean kanssa tehty kaikkemme asian eteen, että nyt ei oikein voi enää mitään. Et jos astuminen ei onnistu, niin ei sen sitten ollut tarkoituskaan onnistua. Käski meidän lähteä Ilon kanssa käymään seuraavana päivänä pitkällä lenkillä, että saisin vähän ajatuksia pois astutusjutuista. Lauantaina lähdettiin sitten aamupalan jälkeen Tonavalle päin kävelemään Ilskan kanssa. Otin matkalla vähän kuvia maisemista, nähtiin auton alle jääneen peuran ruho, jne. jännittävää mitä nyt kaupunkilaislikka koiransa kanssa saattais nähdä. :) Käveltiin Tonavan halki menevälle isolle padolle.
Oltiin lenkillä kaksi ja puoli tuntia, ja kun tulin takaisin Andrean kotiin, Avanti oli heti ovella vastassa korvat tiukasti pään päällä pystyssä, joten päätin omin nokkineni ottaa koirat takapihalle. Ajattelin testata, onko eroa jos Andrea ei ole paikalla. Näin jälkikäteen en usko, että sillä oli varsinaisesti vaikutusta, mutta joka tapauksessa tähtien asento oli oikea, koska Avanti hyppäsi hyvin nopeasti selkään ja otti kunnon haliotteen Ilon vyötäisiltä, ja ihan muutamassa minuutissa pihalle tulosta koirat olivatkin jo nalkissa. Menin katsomaan, ettei Avanti ala riuhtoa kun näytti siltä että homma on loppusuoralla. Ilosta ei tarvinnut missään vaiheessa pitää kiinni, lähinnä taisin olla siinä henkisenä tukena ja varmistamassa, että kumpikaan ei hädissään lähde liian aikaisin livohkaan. Kun koirat irtosivat, Andrea tuli pihalle. :) Hän olikin ikkunasta nähnyt, mitä tapahtuu, mutta ei ollut halunnut tulla häiritsemään ja varmaan hyvä niin. Oltiin niin onnellisia kumpikin! Laitoin äkkiä Johannalle viestiä ja hänkin oli varmasti TODELLA huojentunut. Juotiin illalla vähän skumppaakin juhlapäivän kunniaksi! Oltiin niin helpottuneita, ja ajateltiin, että ei haittaa vaikka olisi vain tämä yksi astuminen. Mutta ilmeisesti tosiaan Ilo ei tiennyt yhtään, milloin on oikeat astumispäivät ja Avanti sen sijaan oli tarkkanenäinen, koska astui uudestaan sunnuntaina ja vielä maanantainakin. Ilo meni jokaisen astumiskerran jälkeen ihan hulluksi, se halusi repiä mun kanssa kaikkia tavaroita ja silppusi paperia ja suolisti pehmolelua ynnä muuta, repi mun housun haaruksia ja yritti nykiä myös pöytäliinaa alas pöydältä. Tiiä sitten oliko se onnellinen vai oliko se joku outo stressireaktio. Maanantaina Ilo ei halunnut enää oikein leikkiä Avantin kanssa, vaikka antoikin ihan vapaaehtoisesti vielä astua. Maanantai-iltana se oli selvästi kuitenkin jo aika kypsynyt koko tyyppiin ja kun tiistaina lähdettiin kotimatkalle, ei tuntunut jäävän ikävä. :D
Kotimatkalla oli vähän enemmän odottamista, mutta kaikki meni silti hyvin. Sain Helsingin päässä Ilon aika nopeasti itselleni ja se oli taas oikein hyväntuulisen oloinen, ei stressaantunut. Sitten me vain jäätiinkin odottamaan ultraa. :)
