keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Keinusulkeiset 18.3.

Käytiin Terhin ja Viivi-wss:n kanssa tänään omatoimitreenillä. Viivi on medi1-luokan mainio spaanieli. Ohjelmassa oli keinua, keppejä ja leikkiä. Pessi pääsi taas näyttämään, miten hieno ja rohkea poika siitä on tullut näin vanhemmiten, ja teki muutaman oikein hienon keinun.
Ilon kanssa on ollut ongelmana keinulla, ettei se tule kunnolla päähän asti, vaan alkaa puolivälin jälkeen painaa ensin pään maahan ja sitten vasta hipsii kontaktille. Tämä on minusta turhaa ajanhukkaa, ja haluan, että Ilo suorittaa keinun nopeammin ja varmemmin. Tätä on työstetty valmiiksi niin, että minä oon jättänyt keinun alastulon jälkeen maahan targetille palkan, vienyt Ilon odottamaan muutaman metrin päähän keinusta ja mennyt itse pitämään alastuloa ylhäällä. Keinusta olen laskenut irti vasta kun Ilo on haluamallani kohdalla, eli etutassut noin puolivälissä kontaktialuetta. Ilollehan on keinu lähdetty opettamaan niin, että se on itse saanut paukuttaa keinua alas, ja selvästi tietää hyvin, että se on sen tekemisestä kiinni, mitä tapahtuu. Tällä harjoituksella, että pidän keinusta kiinni, kunnes Ilo on haluamallani kohdalla, olen halunnut istuttaa semmoisen ajatuksen muudelin päähän, että Ilo saa keinun laskemaan vasta, kun se on tullut keinun päähän. Tätä tehtiin tänään ekaa kertaa apparilla: Terhi piti keinua ja minä ohjasin normaalisti viereltä. Ja vautsivau! Huomasi, että ollaan treenattu. Ilo ei jäänyt kertaakaan puolivälin paikkeille kökkimään, vaan tuli reippaasti oikeaan kohtaan. Lopuksi kokeiltiin kerran ilman, että Terhi kannatteli keinua, ja Ilo ehti hyvin päähän, ennen kuin keinu alkoi oikeastaan edes kiikata.

Välissä leikittiin ja juostiin lelulle Ilon kanssa kilpaa. Se leikkii minun kanssa jo aika hienosti, kun leikitään "muuten vaan". Palkaksi se ei oikein tuota leikkiä ottais.

Kepeillä tehtiin kuudella kepillä ihan muutama toisto kaukaa lähetyksiä. Suoraan lähetykset oli tottakai tosi helppoja. Sitten tein avo- ja umpikulmat 90 asteesta ja etäisyyttä oli ehkäpä 8-10 metriä. Ekalle avokulmalle ei meinannut löytää, vastakädellä näyttämällä löytyikin sitten heti. Sitten taas umpikulman puolelta etäisyyttä oli sen verran runsaasti, että meinasi tulla uskonpuute mennessä, kääntyi vilkaisemaan mua ja vaati näin uusintakäskytystä. Sitten löytyikin hienosti. Pessikin sai tehdä muutamat kepit, silloin muutama viikko sitten se teki tosi hienot ja nopeat 6 keppiä, nyt ei meinannut oikein muistua mieleen, että miltä puolelta pitikään aloittaa.

Mahtava oli käydä lämmittely- ja jäähdyttelylenkeillä, kun oli kunnon hankikanto frisbeegolf-kentillä. Viivi ja Ilo innostuivat vähän hippasillekin. :) Pessi ärjyi vähän tavan vuoksi, mutta äänensävystä kuuli, ettei ollut tosissaan vihanen, vaan olisi halunnut mukaan leikkiin. Ihan vielä ei pappa moista kuitenkaan tohtinut.

---

Pitää nyt vielä mainita, että käytiin 1h45min remmilenkkeilemässäkin vielä Heidin ja mittelspitz Joonan kanssa. Hirveä rapakeli, tuntui, ettei Pessistä irtoa lenkin jälkeen hiekka MILLÄÄN. Suihkuttelin ja huljutin, vaan silti sinne jäi. Sillä on mennyt tuo karva niin pehmeäksi ja pohjavillaa on turhan paljon, tosi ikävästi oikein imaisee hiekan iholle asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti