Huolta ja hätää

(Kuvan ottaja Saana Remula)

Kopioin suoraan mudifoorumilta, en jaksa kirjoittaa enää uusiksi:

Ilo säikähti tänään toista koiraa ja lähti livohkaan. Tilanne oli se, että oltiin ajettu hakemaan ystävääni ja hänen kahta koiraansa auton kyytiin mennäksemme hiekkakuopille kuvaamaan koiria ja käymään lenkillä. Ystävä asuu n. 15 kilometrin päässä meidän kotoa. Ajattelin ensin, että soitan ja sanon että ollaan perillä, mutta sitten keksinkin lähteä koputtelemaan ovelle. Otin koirat autosta, Pessi remmissä ja Ilo irti. Samaan aikaan kaveri oli nähnyt keittiön ikkunasta että tultiin, ja oli jo ehtinyt ulos. Kaverin toinen koira meidät hoksatessaan alkoi huutaa ja kiljua onneaan (ovat Pessin kanssa hyviä kamuja), josta Ilo samantien säikähti todella kovasti. Lähti häntä koipien välissä laukkaamaan karkuun ja näin mihin kääntyi - autolle. Ajattelin että se juoksisi siihen, mutta kun pääsin kulman taakse niin pentua ei näkynyt missään. Ensin 45 minuuttia hortoiltiin ystävän ja Pessin kanssa lähistöllä (asutusalue, rivitaloja ja omakotitaloja, vain hiljaisehkoja autoteitä, joissa rajoitus 40 tai 50 km/h), yritettiin tutkia kaikki loogiset paikat, kuten autojen alukset, kuusien aluset, ojarummut, muut piilopaikat. Pentua ei näy missään. Ystävä soitti siskolleen, joka laittoi ilmoituksen Karkureihin, Facebookiin, yhdelle foorumille jne. Soitin sekä ystävän kotikunnan että Oulun löytöeläinkoteihin. Kyseltiin ohikulkijoilta. Poikaystäväni sai kyydin paikalle ja Karkureista soittaneen naisen ohjeen mukaan lähdettiin Pessillä etsimään pentua. Ei apua. Ystävä väkersi jo flaijerinkin, joita sen sisko olisi sitten tullut fillarilla levittämään. Aikaa vaan kului ja kului, mun sisko ja hänen avonsa tulivat myös avuksi etsimään. Kun pentu oli ollut kateissa n. kaksi ja puoli tuntia, alkoi multa jo toivo hiipua. Menin sisään, koska aloin jo jäätyä ja py, isosisko ja siskon avo jatkoivat lähialueen haravoimista vähän isommalta alueelta. Onneksi oltiin lähdetty niin aikaisin lenkille (11.15 Ippe otti hatkat), että oli vielä useempi tunti valoisaa jäljellä. Oli tosi vaikeaa pitää itsensä kasassa.

Ilo oli ollut kateissa melkein kolme ja puoli tuntia kun ovelle koputettiin. Luulin ensin, että joko mun äiti (joka myös oli tässä vaiheessa tulossa apuun) tai kolme muuta etsijää ovat tulleet enkä lähtenyt kaverini kanssa ovelle vaan pidin Pessiä käskyn alla. Kun kuulin että ystävä sanoi ovella "voi ihanaa" tajusin että Ilo on löytynyt. Tien toisella puolella olevasta rivitaloyhtiöstä yksi nainen, joka oli aiemmin nähnyt meidät huutelemassa ja jolle kai oltiin juteltukin, oli mennyt takapihalleen tupakille ja oli heti huomannut Ilon siellä hortoilemassa. Ilo olikin heti mennyt naisen tykö ja oli antanut ottaa syliin. Naapuri oli onneksi tiennyt mihin taloon tulla koputtamaan. Itku pääsi multa heti kun näin pennun naaman. En oo varmaan ikinä elämässäni ollut näin hädissäni ja sekaisin huolesta. Ilo oli aika iloinen kun näki minut ja pääsi syliin, sitä palelsi ja janotti mutta muuten vaikutti aika ok:lta. Ruokaa ei tosin suostunut heti ottamaan kädestä ja sillä oli kova kakkahätä, vaikka oli ollut pihalla viimeiset reilu kolme tuntia.

Arvoitukseksi jää, oliko se todellisuudessa pysynyt koko ajan ihan lähettyvillä piilossa, vai oliko se käynyt kauempana ja palannut sitten takaisin. En varmasti uskalla enää Iloa irti pitää vieraassa paikassa ja tässä on jokainen syytellyt itseään tapahtuneesta jo ihan riittävästi. Ystävääni harmittaa omasta puolestaan, että hänen koiransa säikäytti Ilon ja minä toki kaikesta muusta. Mutta kaiketi kuitenkin loppu hyvin kaikki hyvin. Niin paljon kauhuskenaarioita risteili päässä.